Jyske Seuracupin voittoon.

1.7.2021

Jyske oli selvä ykkönen tiistaina Mynämäessä käydyssä Varsinais-Suomen seuracupin pohjoislohkon ensimmäisessä osakilpailussa. Voittopistemäärä 12370 on koko maan listalla toiseksi korkein alle 10 000 asukkaan paikkakunnilla toimivien seurojen vertailussa. Edellä on viitisensataa pistettä enemmän kerännyt viime syksynä A-sarjan valtakunnallisessa finaalissa Jyskeen jälkeen toiseksi sijoittunut Nakkilan Vire.

Teksti: Ilkka Simola

Kuvat: Ilmari Vuorela

Näin Jyske on hyvissä asemissa Laitilassa syyskuun ensimmäisenä lauantaina kisailtavaa valtakunnallisen seuracupin A-sarjan finaalia ajatellen. Sitä ennen on elokuussa kotikentällä vielä piirikisan toinen osakilpailu, jonka jälkeen ovat selvillä finaalissa kohtaavat 15 seuraa. 

Tiistain kisa-illan perusteella ainakin Maskun Kataja nähtäneen Laitilan loppuhuipentumassa. Kalannin Vankkakin keräsi komeat pisteet, mutta uusikaupunkilaisena seurana se joutuu isompien kuntien pistevertailuun. 

Seuracup on yleisurheiluseurojen välinen joukkuekisa, jossa 11-17 vuotiaat nuoret kilpailevat ikäluokittain lähes kaikissa yleisurheilulajeissa ja seurojen paremmuus ratkeaa yksilösuoritusten mukaan lasketuista pisteistä. Piirikisassa on mukana myös 9-vuotiaiden sarjat, joiden pisteet huomioidaan 11- ja 13- sarjojen ohella pääsyssä oman piirin syyskuussa Kaarinassa järjestettävään Merkki-Mitalicupin finaaliin.

Uutta piirikisassa oli nyt muuttunut lohkojako. Aiemmin vakkalohkona tunnettuun alueeseen on siirtynyt lopetetulta Loimaan lohkolta Loimaan Leisku, Oripään Vesa ja Virttaan Nousu aiheuttaen nimen muutoksen pohjoislohkoksi.

Etenkin Loimaan Leisku toi kymmenellä lajivoitollaan lisäväriä jo vakiintuneisiin lohkon kuvioihin. Ykkönen voittojen määrässä oli toki Jyske 16 kärkitilallaan. Kalannin Vankka sai kuusi, Maskun Kataja viisi, Vehmaan Kiisto kolme, Uudenkaupungin Kenttäkarhut kaksi ja Nousiaisten Susi sekä Virttaan Nousu kumpikin yhden ykköstilan.

Mynämäen kauniissa kesäillassa Jyskeestä henkilökohtaisiin lajivoittoihin yltivät Noel Raiskinmäki P11 pituus, Peetu Tanhuanpää P11 kiekko, Jasmin Vaskelainen T11 60 m, Sara Honkakangas T13 keihäs, Kasper Antola P15 2000 m, Elias Hyytiä P15 seiväs, Valtteri Valtonen P15 kuula, Aada Vuoriaho T15 kuula, Niklas Antola M17 200 m, Akseli Hyytiä M17 kolmiloikka, Jenina Luotonen N17 kolmiloikka ja Lotta Metsärinta N17 kuula.

Viestivoittoja Jyskeelle nappasivat P9 4x50m (Aaron Raiskinmäki, Voitto Pärkö, Jimi Mäntysalo, Lauri Härkönen), P11 4x50m (David Tesfazghi, Niclas Elo, Mikael Aulin, Noel Raiskinmäki), T11 4x50m (Helmi Lockmer, Kerttu Matikainen, Neela Ihanmäki, Jasmin Vaskelainen) ja P15 4x100m (Elias Hyytiä, Kasper Antola, Justus Rivinius, Valtteri Valtonen).

Joukkuekisassa korostuu kuitenkin jokaisen mukanaolijan panos. Aukkoja riveissä ei saa olla. Yleisurheiluväki onkin kiitollinen muista lajeista saatuihin vahvistuksiin.

Yksi kausitilaston kärkituloskin saatiin Sara Honkakankaan sinkauttaessa keihäänsä 12-tyttöjen ykköslukemiin 34,00. Saralla on nimissään toinenkin maan kärkitulos 5-ottelupistemäärällä 1710. Tuossa toukokuun lopun ottelussa keihäs lensi tasan kymmenen metriä vähemmän, joten pisteisiin on odotettavissa reilu kohennus.

Seurojen pisteet

  1. Laitilan Jyske 12370
  2. Maskun Kataja 8955
  3. Kalannin Vankka 8408
  4. Loimaan Leisku 5003
  5. Uudenkaupungin Kenttäkarhut 3818
  6. Mynämäen Isku 3132
  7. Vehmaan Kiisto 2891
  8. Nousiaisten Susi 828
  9. Virttaan Nousu 492
  10. Oripään Vesa 387