Ykköspesisjoukkue varmisti kotiedun pudotuspeleihin

4.8.2022

Anna Suominen on jo nuoresta iästä huolimatta pelannut naisten ykköspesistä.
Anna Suominen on jo nuoresta iästä huolimatta pelannut naisten ykköspesistä.

Jyskeen ykköspesisjoukkue lähti nousijana kauteen sarjapaikan säilyttäminen mielessä. Koko kauden vahvaa ja ennakkoluulotonta peliä esittänyt nuori joukkue on nyt kuitenkin ennen viimeistä kahta sarjakierrosta (22 ottelua/joukkue) varmasti runkosarjan toisella sijalla. ”Onhan tämä meidän menestyksemme yllättänyt ainakin toiset joukkueet”, toteaa 2.pelinjohtaja Toni Lehtinen. ”Toki tiedossa oli, että meillä on lahjakkaita nuoria, jotka ovat harjoitellee talven laadukkaasti ja sitoutuneesti”, jatkaa Lehtinen.

Viime syksynä sarjapaikan Ykköspesiksessä saatuaan, seura tiedotti että tavoitteena on tarjota niin Laitilan kuin Rauman lupaaville junioreille selkeä pelaajapolku halutessaan aina superpesikseen asti. Tämä tavoite on täyttynyt vallan mainiosti. Jyskeen ykköspesisjoukkueessa on pelannut kauden aikana nimittäin yhteensä kahdeksan B-tyttöikäistä (17-19 vuotiasta) ja peräti kuusi C-ikäistä (14-16 vuotiasta). Ja onpa ensi debyytin ykköspesisjoukkueeseen tehnyt myös Jyskeen oma kasvatti Anna Suominen, joka on vasta 12-vuotias.

Runkosarjan kakkospaikka varmistui keskiviikkona, kun vaiherikkaiden käänteiden jälkeen Jyske voitti Porin Pesäkarhut jaksoin 2-1. Ensimmäinen jakso ratkesi Jyskeelle viimeisessä vuoroparissa, kun Matleena Rättö onnistui puhkaisemaan vastustajan takakentän kahden juoksun arvoisesti. Jakso Jyskeelle juoksuin 5-4. Hieman vajaanaisisena otteluun tullut Jyske joutui toisella jaksolla kotijoukkueen jyrän alle. Jakso Porille peräti juoksuin 16-2. Supervuoropari osoitti kuitenkin jaksopelin ihanuuden Jyskeen kannalta, koska ensin jätettiin ulkopelissä Pori juoksutta ja vastaavasti oman tasoittavalla Jyskeen Nea Nyholm löi Iida Lastaman kotiin vastustamattomalla 2-jatkeelle suunnatalulla lyönnillä. Tämä ottelu oli hyvää valmistautumista jatkopeleihin, joissa vain voitot ratkaisevat. Eli yksittäinen hyvä tai huono jakso ei välttämättä ratkaise voittajaa, vaan myös yksittäiseen supervuoropariin tai jopa kotiutuslyöntikilpailuun pitää olla valmis.

Pudotuspelit paras kolmesta järjestelmällä alkavat Jyskeen osalta kotikentällä la 13.8. Otteluaikaa ei ole vielä vahvistettu. Samoin vastustaja on vielä epävarma. Varmaan on vain se, että Pori se ei voi olla. Heiltä on pesäpalloliiton kilpailumääräykset evännyt osallistumisen nousupeleihin. Tämä siksi, että Porilla joukkue jo superpesiksessä. Jyske kohtaa lohkokolmosen, joka voi olla kuka tahansa nelikosta Jalasjärvi, Mynämäki, Kankaanpää ja Lappeenranta. Janakkala on varmuudella sarjapaikan karsija ja he odottavat vastustajaa yllä mainitusta nelikosta. Voidaan siis todeta, että sarjajärjestelmä on hyvin laadittu, kun vain lohkon ykkös- ja kakkospaikka ovat varmuudella selvillä ennen päätöskierroksia. Muut joukkueet taistelevat paikasta auringossa välttääkseen karsinnat.

Ennen pudotuspelejä Jyskeen naiset pelaavat vielä kotona Laserkeskus -Areenalla sunnuntaina 7.8. klo 17 Kuopiota vastaan ja runkosarjan päätöskierroksella keskiviikkona 10.8. klo 18 vieraaksi saapuu Kankaanpää.

Sarjataulukko 4.8.