Jyskeen naisilla onnistuneet vieraspelit Oulunsalossa ja Kajaanissa
15.5.2022
Naisten ykköspesis pyörähti viikonloppuna toden teolla käyntiin. Jyskeen naiset matkustivat heti pitkälle tuplareissulle Oulunsaloon ja Kajaaniin. Oulunsalossa ottelu pelattiin jo mukavassa lähes 20 asteen auringonpaisteessa. Vaikka takana oli pitkä bussireissu, oli joukkue valmis peliin heti alusta asti. Ulkopeli oli vahvaa ja sisällä tuli tarvittavia onnistumisia. Niinpä kahden vuoron jälkeen tulostaululla oli turvallisen tuntuinen johto juoksuin 5-0. Kotijoukkuekin pääsi paremmin peliin mukaan jakson vanhetessa ja saikin kavennettua Jyskeen johtoa. Jakson voitto kuitenkin Jyskeelle selvästi juoksuin 5-2. Toinen jakso olikin sitten ensimmäistä tasaisempi. Viimeiseen vuoropariin siirryttiin tasatilanteessa 2-2. Jyskeen naiset olivat kuitenkin päättäneet ottaa täydet pisteet heti sarja-avauksesta ja jättivätkin ensin viimeisen tasoittavalla tylysti kotijoukkueen nollille ja heti perään viimeisen tasoittavalla rakensi kärjestä tilanteen, josta tuloksena ratkaiseva juoksu. Ottelu siis puhtaasti 2-0 Jyskeelle ja tärkeät kolme pistettä matkaan.
Seuraavana päivänä pelattiinkin sitten täysin eri kelissä Kajaanissa lämpötilan jäädessä reippaasti alle 10 asteeseen. Pelin avausjakso oli tarkkaa ulkopeliä molemmilta joukkueilta ja tilanteiden teko oli molemmille vaikeaa. Jakson viimeiseen vuoropariin mentiin kutkuttavasti tasatilanteessa 1-1. Jyske ei onnistunut omalla sisävuorollaan lisäämään juoksutiliänsä ja kun taas vastaavasti vastustajan tuulennopea kärki pääsi yllättämään Jyskeen ulkokentän kunnarin arvoisesti, meni avausjakso Kajaanille niukasti 2-1. Toisen jakson alku oli ensimmäisen toisintoa. Mutta kolmannen tasoittavalla alkoi tapahtua. Jyskeen kapteeni Sohvi Korhonen näytti esimerkkiä lyöden pallon vastustamattomasti 2-jatkeelta läpi. Tuloksena kaksi tavallista juoksua ja Sohvi itse kiersi kunnarin. Neljännen alussa kotijoukkue pidetiin nollille ja täten jaksovoitto Jyskeelle juoksuin 4-1. Supervuoroparin Jyske aloitti sisällä ja saikin heti alkuun tärkeän avausjuoksun harhaheitolla. Tämän jälkeen Jyskeen kaaripeli uinahti hetkeksi, jonka johdosta enempää juoksuja ei saatu. Kotijoukkueen kärjestä saatiin vielä palo kakkoselle supervuoroparin tasoittavalla, mutta sen jälkeen kotijoukkue teki yhdellä palolla väkisin 3-tilanteen ja sen seurauksena kahdella hyvällä lyönnillä supervuoroparin voittoon tarvittavat juoksut. Näin voitto Kajaanille jaksoin 2-1 ja Jyskeelle kotiin tuomisiksi kuitenkin yksi piste. Sarja-avauksista saadut neljä pistettä miellyttivät valmennusta, sillä olihan Jyske molemmissa peleissä sarjanousijana altavastaajan asemassa. Joukkue arvioitiin kuitenkin pelinjohtajien ranginkissa kauden yllättäjäksi ja sen tämä nuorehko joukkue jo ensimmäisissä peleissä osoitti. Seuraava peli onkin sitten ensi lauantaina 21.5 kotona Laserkeskus -areenalla klo 17, jolloin vastustajaksi saapuu yksi sarjan ennakkosuosikeista, Haminan Palloilijat. Jyskeen puolesta ottelutapahtumaan on kehitetty entisestään, joten toivottavasti myös yleisö löytää tiensä runsaslukuisena katsomoihin. |