Jyske uusi Seuracupin voittonsa

8.9.2020

Ennakkosuosikkina yleisurheilun Seuracupin A-sarjan finaaliin Ikaalisiin lähtenyt Jyske piti asemansa ja uusi viime vuonna tulleen mestaruutensa vakuuttavalla tavalla. Kakkoseksi tullut Nakkilan Vire jäi 49,5 pistettä ja kolmanneksi sijoittunut isäntäseura Ikaalisten Urheilijat pari pistettä enemmän. Näin Jyske jatkaa kiistattomana ykkösenä valtakunnan yleisurheilussa 11-17-vuotiaiden sarjoissa alle 10 000 asukkaan kunnissa toimivien seurojen joukossa.

Teksti: Ilkka Simola
Kuvat: Ilmari ja Ilkka Vuorela

Jyskeen musertavaa ylivoiman taustalla käytiin tiukka kisa muista mitalisijoista Nakkilan, Ikaalisten ja viime vuoden kakkosen Vetelin Urheilijoiden ollessa keskenään kahden ja puolen pisteen sisällä.

Jyskeen joukkueenjohtaja Joni Vainio-Kaila oli ylpeä porukastaan.

- Loistavasti meni. Finaalissa urheilijat saavuttivat kuusi ykkössijaa henkilökohtaisissa lajeissa ja tukuttain omia ennätyksiä. Viimeisen lajin eli sukkulaviestin voitto jo finaalin ratkettua kruunasi hienon kilpailupäivän.

- Voitto tuli selvästi lähes 50 pisteen erolla, vaikka ennakkoon odotettiin tiukkaa taistelua voitosta. Nakkilan Vire jäi pisteittä parissa lajissa, joka selittänee isomman eron kakkossijaan kuin tilaston mukaan olisi pitänyt olla, selkeytti Vainio-Kaila viime vuoden tasolle revennyttä voittomarginaalia.

- Tärkein asia mestaruuden tavoittelussa kuitenkin oli, että saatiin joukkuelajeista vahvistuksia täydentämään joukkue täysilukuiseksi, kertoi Vainio-Kaila useamman lajin yleisseuran yhteishengen tuomista eduista.

Joukkueen onnistumisprosentti nousi loistavaksi 15 urheilijan 31:stä tehdessä henkilökohtaisen ennätyksensä ja yhden sivutessa sitä eli kokonaisuudessaan tasan puolet kisaili ennätystasollaan.

Jyskeen lajivoittajista kovimman noteerauksen teki Akseli Hyytiä hyppäämällä pituutta 16-sarjan kausitilastossa kolmannelle sijalle oikeuttavaan tulokseen 655. Näin paremmin seiväsmiehenä pidetty kaveri on valtakunnan tasolla pituudessa pari sijaa ylempänä kuin seipäässä.

16-vuotias Carolina Grönroos kellotti 200 metrillä voittoajan 26,29 ja Lotta Metsärinnan 15-tyttöjen 100 metrin voiton tuonut oma ennätysaika oli 13,15. Noel Raiskinmäen 11-poikien pituuden voitto tuli ennätysponkaisulla 413, 11-sarjan tyttöjen Sara Honkakangaan 60 metrin aitavoitto omalla ennätyksellä 10,65 sekä Neela Ihanmäen 1000 metrin ykköstila ajalla 3.32,37.

Yksittäisiä menestyjiä tärkeämpää oli kuitenkin jokaisen osallistujan suoritus. Onnistumisen iloa nähtiin yhtälailla kokeneempien urheilijoiden kuin vartavasten seuracapiin mukaantulleiden otteissa. Useampi alemmasta sarjasta ikäluokkaansa ylemmäksi nostettu venyi myös hienoihin sijoituksiin. 

Kisassa korostui kova tsemppi ja luja yhteishenki isompien kannustaessa pienempiä ja toisinpäin. Seuracup onkin yleisurheilun joukkueurheilua parhaimmillaan. Kultamitalin sai yhdenvertaisesti jokainen joukkueen jäsen.

Jyske on hakemassa ensi vuoden finaalin järjestämisoikeuksia. Kisa oli Laitilassa vuonna 2015, jolloin Jyske sijoituttuaan kolmanneksi oli eka kertaa mitalisijoilla kilpailumuodon reilun kaksikymmenvuotisessa historiassa. Nyt olisi hienoa ottaa kolmas peräkkäinen voitto kotikentällä.

Lähialueen seuroista Maskun Kataja sijoittui Ikaalisissa kymmenenneksi.

Muista Varsinais-Suomen kärkiseuroista Turun Urheiluliitto oli kahdeksan parhaan seuran Superfinaalissa Lahdessa neljäs ja Naantalin Löyly B-sarjassa (10 000 – 35 000 paikkakunnalla toimivat seurat) Lempäälässä kolmas Raision Kuulan jäätyä kuudenneksi. Enempää Varsinais-Suomen piirin seuroja ei 56 finalistin joukkoon yltänyt.

Tulokset

 

Seuracupin A-finaalin pisteet:

  1. Laitilan Jyske 329,5
  2. Nakkilan Vire 280
  3. Ikaalisten Urheilijat 278
  4. Vetelin Urheilijat 277,5
  5. IF Nykarlebynejden 267
  6. Ähtärin Urheilijat 252,5
  7. Urjalan Urheilijat 251
  8. Larsmo IF 248
  9. Kaustisen Pohjan-Veikot 216,5
  10. Maskun Kataja 196,5
  11. Alajärven Ankkurit 195
  12. Iitin Pyrintö 185
  13. Saarijärven Pullistus 177,5
  14. Tammelan Ryske 131
Jyskeen joukkue tuulettaa voittoaan mitalit kaulassa.
Jyskeen joukkue tuulettaa voittoaan mitalit kaulassa.
Jyskeen joukkueenjohtaja Joni Vainio-Kaila esittelee voiton tuonutta pokaalia.
Jyskeen joukkueenjohtaja Joni Vainio-Kaila esittelee voiton tuonutta pokaalia.
Oona Välimäki oli yksi monista joukkulajeista jyskeen joukkuetta vahvistamaan tulleista urheilijoista, joita ilman finaalin ykkössija olisi jäänyt saavuttamatta.
Oona Välimäki oli yksi monista joukkulajeista jyskeen joukkuetta vahvistamaan tulleista urheilijoista, joita ilman finaalin ykkössija olisi jäänyt saavuttamatta.
Oman lajinsa voittivat Sara Honkakangas, Lotta Metsärinta, Carolina Grönroos, Akseli Hyytiä, Noel Raiskinmäki, Neela Ihanmäki.
Oman lajinsa voittivat Sara Honkakangas, Lotta Metsärinta, Carolina Grönroos, Akseli Hyytiä, Noel Raiskinmäki, Neela Ihanmäki.
Vivian Ihanmäki palkittiin Jyskeen joukkueen tsempparina.
Vivian Ihanmäki palkittiin Jyskeen joukkueen tsempparina.
Akseli Hyytiä voitti M17 pituuden ylivoimaisesti tuloksella 655 jättäen seuraavan 60cm taakseen.
Akseli Hyytiä voitti M17 pituuden ylivoimaisesti tuloksella 655 jättäen seuraavan 60cm taakseen.