Ennätysten Syysseiväs

3.9.2020

Keskiviikkona Laitilassa järjestetyssä Syysseipäässä jatkui nuorten seivästaiturien tulostehtailu pari kuukautta sitten pidetyn Kesäseipään tapaan reilun puolen osanottajista kirjatessa omat ennätyslukemansa.

Teksti ja kuva: Ilkka Simola

Ihanteellisessa syyskesän illassa saatiin yksi valtakunnallinen kärkituloskin Turun Urheiluliiton Venla Lehtisen ylittäessä T13-sarjassa 293.

Vaikka Vakka-Suomen ykköshyppääjät Kalannin Vankan Otto Hiivola ja Jyskeen Akseli Hyytiä vielä palauttelivat viikonvaihteen 10-ottelun SM-urakastaan riitti naapuruusseuroilta hyppääjiä.

Laitilalaisista oman ennätyksensä tekivät Elias Hyytiä, Oskari Aaltonen, Aamu Airisto, Aino Hyytiä ja Kerttu Matikainen. Kalantilaisista ennätysmerkinnän tuloksensa perään saivat Emma ja Aino Tättilä.

Kaikkiaan kisaan osallistui 23 hyppääjää 12 eri seurasta. Vieraat osasivat arvostaa kisaisäntien talkoointoa kahden seiväskasan roudauksessa sivumyötäisen vauhdinoton mahdollistamiseksi.

13-vuotias Elias Hyytiä kohensi ennätystään kolmesti päätyen lukemiin 283.
13-vuotias Elias Hyytiä kohensi ennätystään kolmesti päätyen lukemiin 283.