Naiset edelleen voittoputkessa Suomensarjassa

26.7.2020

Jyskeen naiset ovat kulkeneet voitosta voittoon, kun enää kaksi sarjakierrosta on pelaamatta runkosarjasta. Kaikista kuudesta pelistä Jyskeen naiset ovat poistuneet kentältä voittajana. Viime viikolla naisten hyvän kesävireen sai kokea niin Rauman Fera kuin Hyvinkään Tahko.

Keskiviikkona runsaslukuisen kotiyleisön edessä Jyskeen naiset esittivät kauden parastaan. Erityisesti molempien jaksojen alut olivat täydellistä kotijoukkueen hallintaa. Naapurikaupungin Rauman Feralla ei annettu mitään ilmaiseksi ja näin joukkueelle puhdas 2-0 voitto. Valmennusta ilahdutti erityisesti ensimmäisen jakson erittäin tiivis ulkopeli. Myös toinen jakso oli loppujen lopuksi selvästi kotijoukkueen hallinnassa, vaikkakin Fera selvästi piristyi toiselle jaksolle. Kotijoukkueesta palkittiin erityisesti ulkona hyviä otteita esittäneet Essi Mäki (1 palkinto) ja Iida Lastama (2 palkinto).

Sunnuntaina joukkue matkasi legendaariselle Pihkalan pesäpallostadionille Hyvinkäälle. Lieneekö kohtuu lämmin pelisää sekoittanut joukkueen valmistautumista, koska ensimmäinen jakso oli ehkäpä kauden heikointa suorittamista etenkin mailan varressa. Toisaalta hyvän joukkueen merkki on myös se, että hieman nihkeämmälläkin pelillä haettiin vieraista elintärkeät kolme sarjapistettä. Päätösvihellyksen soidessa taululla komeilivat Jyskeen voitto lukemat 2-0 (3-1, 7-2). Ulkopeli oli muutamaa tilannetta poislukien hallinnassa vastustajan jäädessä koko ottelussa vain seitsemään kolmostilanteeseen. Sisällä tehtiin tarvittavat juoksut osin myös ulkokentän avustuksella. Tasaisesta joukkueesta palkittiin ykköspalkinnolla kunnarin lyönyt Pinja Toivonen. Kakkospalkinnon pokkasi vastustajan lyöntipeliä tehokkaasti hyydyttänyt Ilona Hakoniemi.

Naisilla on nyt edessä kahden viikon tauko peleistä. Sunnuntaina 9.8. klo 17 onkin sitten edessä todellinen kärkikamppailu, kun vastaan kotikentällä Laserkeskus-areenalle saapuu sarjakakkonen Loimaan Palloilijat. Tässä ottelussa Jyskeen naiset voivat voitolla jo varmistaa pudotuspelipaikansa. Tähän huippuotteluun toivotaan runsaslukuisen kotiyleisön tukea.

Sarjataulukko:

 
 

Joukkue

OTT

V

T

H

(3p-

2p-

tp-

1p-

0p)

Juoksut

P

1.

Laitila

6

6

0

0

(3-

3-

0-

0-

0)

(84 - 43)

15

 

2.

Loimaa

5

4

0

1

(3-

1-

0-

1-

0)

(66 - 34)

12

 

3.

Roihu

6

4

0

2

(2-

2-

0-

2-

0)

(76 - 43)

12

 

4.

Hyvinkää

7

2

0

5

(1-

1-

0-

2-

3)

(82 - 78)

7

 

5.

Rauma

5

2

0

3

(2-

0-

0-

0-

3)

(50 - 60)

6

 

6.

Espoo

5

2

0

3

(1-

1-

0-

0-

3)

(38 - 36)

5

 

7.

Turku

5

2

0

3

(1-

1-

0-

0-

3)

(32 - 54)

5

 

8.

Kokemäki

5

2

0

3

(0-

2-

0-

1-

2)

(35 - 63)

5

 

9.

Pori

6

1

0

5

(1-

0-

0-

0-

5)

(54 - 106)

3

 

 

2020, Naisten suomensarja, Etelälohko, Laitila - Rauma, 22.7.2020 klo 17.58 - 20.10

22.07.2020
Pesäpallotilastot
Naisten suomensarja
Laitila - Rauma 2-0 (9 - 1, 7 - 5)

Laitila:         6  2  0  1 =  9   3  4  0  0 =  7          2
Rauma:           0  0  0  1 =  1   2  2  1  0 =  5          0

Laitila: Eerika Koski 0/2, Ilona Hakoniemi 0/3, Sara Lehtilä 3/2, Odessa Rinteelä 1/0, Pinja Toivonen 0/2, Monika Iiskala 1/0, Essi Mäki 2/1, Iida Lastama 2/1, Pia Kuusisto 0/1, Nea Nyholm 1/2, Meeri Heikola 0/1, Elisa Salonen 3/1, harhat 3.
Palkitut: I Essi Mäki, II Iida Lastama.

Rauma: Alina Rosendahl 0/1, Erica Rosendahl 0/1, Iida Lomppi 0/1, Ella Kuusisto 0/1, Anni Saarela 2/1, Enna Saarela 2/0, Elviira Aho 0/1, Oona Mäkinen 1/0, harhat 1.
Palkitut: I Iida Lomppi, II Erica Rosendahl.

2020, Naisten suomensarja, Etelälohko, Hyvinkää - Laitila, 26.7.2020 klo 15.00 - 16.45

 

26.07.2020
Pesäpallotilastot
Naisten suomensarja
Hyvinkää - Laitila 0-2 (1 - 3, 2 - 7)

Hyvinkää:        1  0  0  0 =  1   0  2  0  0 =  2          0
Laitila:         0  1  2  0 =  3   2  1  2  2 =  7          2

Hyvinkää: Iiris Kiljunen 1/0, Siiri Laine 1/0, Eveliina Huohvanainen 0/1, Kiia Porola 0/1, Sonja Leskinen 1/1.
Palkitut: I Senja Koskinen, II Sinna Eskola.

Laitila: Eerika Koski 0/1, Ilona Hakoniemi 0/4, Sara Lehtilä 1/1, Odessa Rinteelä 1/0, Pinja Toivonen 1+1/2, Monika Iiskala 1/0, Essi Mäki 1/0, Nea Nyholm 1/1, Meeri Heikola 0/1, Elisa Salonen 2/0, harhat 1.
Palkitut: I Pinja Toivonen, II Ilona Hakoniemi.