Jyskeen menestyksekäs kausi huomioitiin myös pesäpalloliiton eteläisen alueen palkintogaalassa

18.10.2019

Pitkät perinteet omaavalle Laitilan Jyskeen pesäpallolle kausi 2019 oli monella mittarilla menestyksekäs. Myös liiton tasolla Jyske sai mainetta ja kunniaa, kun pesäpalloliiton eteläinen alue palkitsi viime kauden parhaita pelaajia Riihimäellä 12.10. pidetyssä palkintogaalassa ja seuraseminaarissa.

Uudistetun pesäpalloliiton aluejaon mukaan Jyske on jo muutaman vuoden kuulunut eteläiselle alueelle, jossa edustettuna ovat Varsinais-Suomen lisäksi Etelän ja Kymenlaakson pesisseurat. Palkintogaalassa Jyskeen Ilona Hakoniemi palkittiin vuoden C-tyttöjuniorina. Ilonan kauteen mahtui lukkarointia niin Jyskeen naisten suomisarjan joukkueessa kuin SM-nelossijan saavuttaneessa C-tyttöjen joukkueessa. Lisäksi Ilona pelasi tuplaedustuksella Pöytyän urheilijoissa naisten ykköspesistä. Ilona edusti myös C-tyttöjen arvo-ottelussa (Itä-Länsi) Jyskeen värejä menestyksekkäästi.

Koko seurana Jyske on myös viimeiset vuodet mennyt reiluin harppauksin eteenpäin. Harrastajamäärät ovat viimeiset viisi vuotta olleet kovassa nousussa ja menestystä on tullut niin tyttöjen kuin poikienkin puolella. Tämän johdosta Jyske palkittiin gaalassa myös vuoden junioriseuratittelillä, joka kuvastaa hyvin Jyskeen hyvää mainetta ja arvostusta koko pesisyhteisössä.

Jyskeen pesäpallojaosto onkin syystä tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen. Kolme vuotta sitten tehty päätös juniorivalmennuspäällikön palkkaamisesta on ollut seuralle oikea ratkaisu. 231 lisenssimäärä alkaa olla jo valtakunnan tasolla kova lukema. ”Positiivisia haasteita harrastajamäärien kasvu tuokin erityisesti valmennuspuolelle ja kenttäolosuhteisiin”, toteaa jaoston puheenjohtaja Sami Mäki. ”Seura-aktiiveja toivotaankin yhä lisää, jotta saamme jatkossakin nauttia joukkuemäärien positiivisesta kehityksestä ja myös valtakunnan tasolla menestymisestä”, jatkaa Mäki.

Edustusrintamalla on myös mukava pöhinä päällä. Naiset jatkavat suomisarjassa neljättä vuotta peräkkäin ja lahjakkaat B- ja C-tytöt saavat vastuuta ykkösjoukkueessa yhä enemmän. Lisäksi miehet nousivat voitosta voittoon menneen kauden päätteeksi maakuntasarjaan. Miesten joukkueen sarjapaikan vastaanottamisesta käydään parhaillaan syksyn aikana pohdintoja seuratasolla. Miespelaajia otetaan mielellään lisää joukkueeseen. Tästä ja kaikesta muustakin Jyskeen pesikseen liittyvästä asiasta saa lisätietoa Laitilan Jyskeen kotisivuilta, Facebookista (Laitilan Jyske Pesäpallo).

Ota myös rohkeasti yhteyttä Jyskeen juniorivalmennuspäällikkö Ville Niemeen (044 241 21 48) mikäli sinua kiinnostaa hyvässä nosteessa olevan jaoston toiminta. ”Löydämme sinulle varmasti oikeanlaisen roolin, olit sitten vanha pelaaja tai uusi tekijä”, toteaa Niemi.

Kaikki palkitut:

https://www.pesis.fi/etela-uutiset/2019/10/etelaisen-alueen-kauden-parhaat- palkittu/?fbclid=IwAR1-UEokSiFc3bw1IQ-fxifeUmUxEmZyEKOvfrV8WQjIyEtM3z- OQTDGEMU