Korttelipesikseen vanhemmat tervetulleita mukaan!

8.9.2017

Korttelipesiksen tarkoitus on antaa lapsille mahdollisuus harrastaa pesäpalloa ilman minkäänlaista paineita menestymisestä tai onnistumisesta. Korttelipesiksessä saa vinkkejä pelaamiseen ja ohjataan suoritustekniikoissa. Joka kerta pienen alkulämmittelyn jälkeen pelataan porukalla pesistä tai erilaisia viitepelejä.

Nyt tähän iloiseen porukkaan halutaan mukaan myös lasten vanhemmat. Homma on heillekin täysin sama kuin lapsillekin. Eli ei haittaa vaikka et olisi koskaan pelannut tai pelaamisesta on kaksikymmentä vuotta aikaa. Tulkaa rohkeasti mukaan ja pelataan porukalla, lapset, vanhemmat ja ohjaajat, kaikki yhdessä! 

Korttelipesis on vielä kahtena seuraavana sunnuntaina. Tulevana sunnuntaina kokoonnutaan Laitilan Laserkeskus Areenalla klo 14.00. Uudessakaupungissa aloitetaan Pohitullin kentällä samaisena päivänä klo 16.30. Korttelipesiskerta on 1,5h mittainen.

Sunnuntaina 17.9. kokoonnutaan edelleen Laitilassa klo 14.00 ja Kalannissa, Männäisten kentällä klo 16.30. Vanhat ja uudet pelurit, tervetuloa pelailemaan ja ottakaa kaverit ja naapurit mukaan myös!

 

Lisätietoja,

 

Ville Niemi

Juniorivalmennuspäällikkö

Laitilan Jyske

044 241 2148

ville77niemi@gmail.com