Yleisurheilu

Yleistä

Kaikki yleisurheilusta kiinnostuneet aikuiset ja lapset ovat tervetulleita mukaan seuramme toimintaan. Jyskeellä on yleisurheilutoimintaa ympäri vuoden. Yleisurheiluharjoitukset, muut ohjatut harjoitukset, kisat, kisojen järjestelyt ja varainhankinta tarjoavat jokaiselle mielekästä vapaa-ajan puuhaa. Kaikkien meidän panoksemme on korvaamattoman tärkeä, jotta kausi onnistuisi urheilullisesti.

Kesällä on paljon erilaista toimintaa. Seura järjestää harjoituksia ja harjoituskilpailuja. Lisäksi on muitakin kilpailuja, isompia ja pienempiä, joihin saa vapaaehtoisesti osallistua. Seuran joukkueisiin kaivataan osallistujia keräämään pisteitä. Tällaisia joukkueena tapahtuvia kilpailuja ovat esimerkiksi Vakkakisat ja Seuracup.


Ilmoittautuminen

Ilmoita huollettavasi kaudelle 2020-2021 alla olevan linkin kautta aukeavalla ilmoittautumislomakkeella. Ilmoittautumisessa annettavat tiedot tarvitaan, jotta lapselle voidaan hankkia yleisurheilulisenssi, johon sisältyy esimerkiksi kilpailuoikeis ja vakuutus.

Ilmoittautuminen


Seuran harjoitukset ja tapahtumat

Kesäkauden yleisurheiluharjoitukset ovat perinteisesti maanantaisin ja perjantaisin. Muiden järjestettävien harjoitusten, kilpailujen ja tapahtumien ajankohtaiset tiedot löydät harjoitus- ja kilpailukalenterista.

Harjoitus- ja kilpailukalenteri


Lajiharjoitukset

Keskiviikkoisin pidetään lajiharjoitukset, jolloin pääsee harjoittelemaan kilpailemista tutussa porukassa. Lajit vaihtuvat viikoittain, jolloin pääsee testaamaan vähän vieraampiakin lajeja. Huoltajat voivat osallistua toimintaan mittaamalla, kirjaamalla tuloksia tai palauttamalla välineitä. Kiitokseksi tästä kioskissa on kahvia ja jotain syötävääkin.

Lajiharjoitukset


Tiedottaminen

Tulevat yleisurheilutapahtumat ilmoitetaan Laitilan Sanomissa ja yleisurheilujaoston tiedottamiseen perustetussa Whatsapp-ryhmässä. Lisäksi Whatsapp-ryhmän kautta välitetään muutakin tärkeää ajankohtaista tietoa.

Whatsapp-ryhmä


Kilpailut

Ilmoittaudu kilpailuihin tai tapahtumiin osoitteessa kilpailukalenteri.fi viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä, joka on ilmoitettu harjoitus- ja kilpailukalenterissa.

kilpailukalenteri.fi


Joukkuevalinnat

Jos sinut on valittu pm-kilpailuihin, Vakka-Suomen mestaruuskilpailuihin tai Seuracupiin, niin ilmoita aina poisjäännistäsi asianomaisen kilpailun vastaavalle tai nuorisopäällikölle. Viestikilpailuun ja joukkuekilpailuun osallistumisen edellytyksenä on aina kaikkien joukkueeseen valittujen mukana olo.


Ota rohkeasti yhteyttä

Kun sinulla on epätietoisuutta seuran yleisurheilutoiminnasta, ota yhteyttä palautelomakkeella tai yhteystiedoilla suoraan seuran toimihenkilöön kuten nuorisopäällikköön, valmennuspäällikköön, sihteeriin tai yleisurheilujaoston puheenjohtajaan.

Yhteystiedot

Palautelomake